sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Maanalainen Juhannus

Jyväskylän tyhjiltä hoodeilta ei ollutkaan enää pitkä matka Keuruulle, ja siellä ei sitten ollut enää ollenkaan tyhjää. Konffaan osallistuu n. miljoona ihmistä ja sen huomasi itse alueen lisäksi myös Abc:llä, jossa jono ulottui ovesta ulos aina pumppuasemille asti. Itse asiassa siellä piti jonottaa edes päästäkseen sisään saati sitten ulos. Parisen tuntia ehdimme pyörähtää Isossa Kirjassa tapaamassa tuttuja ja jakamassa Maanalaisen flyereita. Konffassa sataa aina mutta nyt ei! Woohoo!




Atte promosi ilta-showta poilla :)

Viiden aikaan palasimme Työväentalolle tekemään viimeisiä järjestelyjä, laittelemaan kanttiinia jne.


Helmi tuli pelastamaan kioskin tarjoilut limuilla ja suklailla. Jee Helmi!


Jos joku ei vielä tiennyt niin Helmi on supersankari.

Jengiä alkoi kokoontua pikku hiljaa paikalle, myös Elisa ja Tero tulivat sekä osallistujiksi että apukäsiksi.



Meno oli niin villiä että Elisalta lähtivät rastatkin päästä kesken keikan. Jes jes :)


Illan aikana teimme parikin valosettiä. FreakyAngel for Punainen Lanka.

Illan pääesiintyjä oli NMB, joille sanoin että ensi vuonna haluan tehdä tulilla. Katsotaan järjestyykö, pitäisi ehkä olla ulkoilmakonsertti...





FreakyAngel for NMB.


Tapahtuman päätyttyä jäimme vielä pariksi tunniksi hengailemaan, ei oikein osannut lähteä kotiinkaan.

Helmi ja Jesse "Aina täällä kyykytetään" :)


The Crew.


Minä otin tyylikkäitä promokuvia myös ensi vuoden Goodmoodstockille. Ihan saa pyytää mainoskasvoksi... ;)



Atte autteli roudauksessa tai sitten suunnitteli tukkavarkautta. Ei voi tietää.


Ja nyt on tunnustettava että minä nukahdin autoon ja heräsin jälleen yhdessä uudessa kaupungissa fiilikseen "Ai missäs sitä nyt ollaan?"

-FreakyAngel