maanantai 21. toukokuuta 2012

Suomen tivolia tää on vaan...


Minä en ymmärrä mitä tapahtui, mutta tivolielämä on näköjään minun ja Aten osalta loppu. Viime lauantaina noin puolta tuntia ennen sulkemisaikaa tivolin apulaisjohtaja Tomppa tuli ja ilmoitti hyvin suorasanaisesti että meidän olisi aika ottaa lopputili. Ei siinä, jos ei haluta johonkin niin ei sitä väkisinkään olla, tuumasimme ja ennen puolta yötä oli punaiset palautettu ja kontin sisältö pakattuna autoon. Sinänsähän tämäkin oli toimiston puolelta suunnatonta kehitystä, viimeksi kun samoin pari vuotta sitten kävi sain kuulla toiselta työntekijältä että konttiin tulee huomenna uudet asukkaat. Ja vastahan täällä kuudetta vuotta oltiin. Toki täytyy myöntää että surettaahan se, kyllähän tästä koti on tullut, ja mihin sitä ihminen kotoaan lähtisi. Tai lähtee, kun on pakko. Ehkä me emme vain ole sopivaa tivolimateriaalia. Aukioloja en jää kaipaamaan, se kun on lähinnä hermoja kysyvää ja stressaavaa ihmismassojen käsittelyä mutta Maailmanpyörältä minä en millään olisi jäänyt pois. Sen ja oman porukan kanssa sitä tunsi olevansa niin elossa. Ja ihmisiä tulee ikävä. Perheenjäseniä. Suuren, erikoisen ja pikkuisen hämärän tivoliperheen. Mutta mikään firma jossa työntekijää ei arvosteta omana itsenään ei ole sen arvoinen. Nyt täytyy vähän katsella että mitä seuraavaksi, onneksi kuitenkaan emme ole masentuvaa sorttia joten eiköhän tämä tästä. Johdatukseen luottaen ja elämästä nauttien.
-FreakyAngel