”Lahjakkaat ihmiset kokevat maailman usein
synkkänä ja toivottomana paikkana, siihen on syynä heidän
herkkyytensä ja haaveksiva mielenlaatunsa. Muinaisista ajoista
lähtien monien älykkäiden ihmisten mieltä on kalvanut epäilys ja
epävarmuus. Kun joutuu loputtomasti kyselemään itseltään ”mikä
minä olen ja miksi minä olen tulossa” tulee luultavimmin lopulta
hulluksi. Siinä tilassa elämä ei enää ole elämisen arvoista.
Kun tällainen ihminen aikansa kyseltyään huomaa, ettei mitään
vaihtoehtoja ole jäljellä, on turha tuhlata aikaa elämiseen. Joku
voi tietysti kysyä, miksi niin monet erikoislaatuiset mutta
menestyneet ihmiset sitten ovat vielä elossa? He ovat elossa vain
siksi, että ovat tehneet kompromisseja. He ovat hioneet pois
parhaimman lahjakkuutensa ja muuttuneet tavallisiksi, vain yhdeksi
muiden joukossa, mekaaniseksi koneeksi jolta puuttuu luonne ja kyky
ajatella. Ihmiselämä on aidoimmillaan taistelua, jos haluaa elää,
on pystyttävä paljastamaan todellinen lahjakkuutensa ja
hyödyntämään sitä. Kun pitää valita nöyrtymisen ja ihmisyyden
välillä, on parempi valita ihmisyys, kun pitää valita elämän ja
vapauden välillä, on parempi valita vapaus, kun pitää valita
keskinkertaisuuden ja kuoleman välillä, on parempi valita kuolema!
Lyhyesti sanottuna: ihmisen ei tule ikinä alistua kompromisseihin.
Se, että olen tässä, on kunnianosoitus Teitä
kohtaan.
Ajattelen, että olen jääräpäinen lapsi.
Mutta olen tyytyväinen siihen.
Onnellisuus ja tuska repivät minua hajalle,
ukkonen jylisee kehossani, rakkaus ja kiihko ja ystävyys ovat liikaa
yhtä aikaa käsiteltäviksi.
Miksi minä aina tarraudun ihmisiin vaikka kaikki
järkeni sanoo minulle että minun pitäisi keskittyä elämiseen, ei
rakastamiseen. Joskus minusta tuntuu että minun olemiseni on vain
puhdasta tunnetta ilman minkäänlaista järjestystä puhumattakaan
järkevyydestä. Minä en koskaan hillitse itseäni millään tavoin
koska haluan nähdä mihin se minut vie, minun tunteeni ovat samat
olivat ne puettuna millaiseen asuun tahansa. Sinät vaihtuvat, minun
rakkauteni pysyy, se ei alistu edes pakon edessä enkä minä osaa
asettua aloilleni ja olla hiljaa. Minä olen jatkuvasti liikkeessä
vaikka yritän rantautua, minä lähden eteenpäin mieluummin ennen
kuin sinä haluat niin käyvän vaikka se olen minä joka tahtoisi
jäädä. Sitä ei koskaan tapahdu. Minä olen hyvä vain siinä
kohdassa kun kiinnitetään toisen huomio, silloin kun ollaan tuhat
täyttymätöntä lupausta ennen kuin totuus paljastuu. Minussa ei
ole totuutta, minun totuuteni ei ole sinun. Niinpä minä menen pois
voidakseni pitkittää asioita, voidakseni tulla takaisin ja sinä
rakastaisit minua taas. Toisinaan tietysti mietin mitä teen sitten
kun tulen vääjäämättä vanhemmaksi ja viehätysvoimani sammuu,
sillä minä en muutu. Ihminen on kuin särkynyt peili johon muut
lisäävät omia sirpaleitaan, aina kun liikahtaa sen minäkuva
muuttuu. Keijukaisesta ei pitäisi tehdä ihmisen näköistä,
parhaimmillaankin siitä tulee vain kuollut perhonen.
Minä vilkaisen teitä ja lähden pakoon. Tuntuu
kuin pääni olisi tulvahtanut hetkessä täyteen verta. Sydämeni
kipinöi ja työntää sisältään sinistä savua joka nousee ja
kiemurtelee pois, viiltävä tuska tuntuu sormien nivelissä asti.
Minä en kuulu joukkoon, mutta onko teidän pakko taas todistaa se
minulle? Minä ehdin jo kuvitella…
Katseenne ja kuiskauksenne, teidän silmienne
sanattomat lauseet tunkeutuvat vaatteideni alle terävinä kuin
veitset, ja minä juoksen taas äänettömästi eteenpäin.
Minä olen unelmieni taakse vetäytynyt kuollut
perhonen. Maailma toteutti sen minkä näki oikeaksi ja kysymättä
tallasi minut jalkoihinsa. Oli liian vaarallista päästää minut
lentoon, oli liian vaarallista antaa minun olla minä, minä olin
vaaraksi itselleni he sanoivat ja laittoivat minut lasipurkkiin.
Itsensä puolesta he pelkäsivät, pelkäsivät että olisivat
voineet alkaa ajatella.
Ei tuulta voi laittaa purkkiin. Joko se väistää
ja nauraen pakenee tai sitten se laantuu, ei purkissa tuule. Ei tulta
voi laittaa purkkiin, joko se rikkoo purkin tai hapen puuttessa
sammuu. Ja jos haluat kesyttää villihevosen, sinulla täytyy olla
lempeyttä rajattomasti, kärsivällisyyttä riittämiin ja taito tai
halu tosissasi oppia siihen mitä olet tekemässä. Ennen kaikkea
sinun tulee rakastaa sitä hevosta. Ja jos onnistunut, älä unohda
että sillä on villihevosen juuret eikä se ole luvannut olla
sinulle iäti uskollinen vaikka suostuukin syömään kädestäsi.
Minun onneni on aina yhden ihmisen varassa, vain
se jota rakastan pystyy pelastamaan minut. Tunnen itseni
pakolaiseksi, ainoa tunteeni on pettymys. Joskus minusta tuntuu, että
sietokykyni on liian hyvä. Herkkyyteni puolesta minun olisi pitänyt
kuolla jo ajat sitten.
Kaksi saman suuntaista suoraa eivät koskaan
kohtaa. Mutta voidaan kuvitella, että jos nämä kaksi
samansuuntaista suoraa jatkuvat loputtoman pitkälle, jossakin
ulkoavaruudessa ne ehkä kuitenkin saattaisivat jossakin tietyssä
pisteessä kulkea ristiin. Kutsutaan sitä pistettä vaikkapa
ihmeiden toteutumiseksi.
En minä jaksa selittää mitään.
Minua on helppo päästä lähelle, mutta kukaan
ei pääse aivan viereeni, kukaan ei koskaan täysin ymmärrä minua. Toivon vain,
että jossain olisi olemassa jokin lämmin paikka, jossa joku
lohduttaisi minua, jossa voisin tehdä mitä itse haluan.
Inhoan sitä että olen niin herkkä,
kompleksinen ja hankala.
Minun sydämeni on pehmeä ja repaleinen.
Vanhojen unelmien karistaminen ei käy helposti.
"Ei saa, ei saa nukahtaa/vielä on pitkä matka/ei
saa, ei saa hukata toivoa/vaikka meidän unelmamme/ovat särkyneitä
unelmia/se satuttaa/valon haipuminen on tuskallista/ehkä sydämesi
on jo harmaa ja kylmä/ ehkä epäilet jo kaikkea/ silti haluan sanoa
sinulle/uskothan, että joihinkin huutoihin kyllä vastataan/osa
vahingoista voidaan vielä korjata/kaikki tähdet eivät loista vain
kylmää valoa/kaikkien unelmien siipiä ei katkaista/osa siemenistä
löytää kyllä maan, johon juurtua/vaikka elämä repii rikki
unelmat/osa vahingoista voidaan vielä korjata/älä vastaan
taistele/vaan nosta taakka selkääsi."
”Minulle nämä ovat
jonkinlaisia maagisia lauseita. Minä säilön itseäni,
kuivaamalla.”
