perjantai 11. lokakuuta 2013

Tulishowta ja tukkajuttuja

Vammala/Sastamala, jossa kortteerasimme lomapäivän numero kaksi, on tänä vuonna julistatunut Suomen kirjapääkaupungiksi. Kyllä on aihettakin, sillä onhan täällä järjestetty maankuulut Vanhan kirjallisuuden päivät jo vuodesta 1985. Lisäksi Vammalasta löytyy Suomen ensimmäinen ja ainut kirjan museo Pukstaavi, jonka pihamaalla seikkailevat Kiljusen Herrasväki ja sisätiloissa Koiramäen väki Herra Hakkaraisen johdolla. Juuri Pukstaavin pihalla hatutettiin eilen Suomen (ja ehkä myös maailman) ensimmäinen Kirjapää. Tapahtumassa esiintyi lisäksi tuliryhmä Flamman Duo Flow, vaikkakin triona.  


Pukstaavin pihaportista astuessa eteenpäin johti soihtujen vana, ja syksyn lehtien kuorruttamalla pihalla riitti ihmeteltävää. Hahmoja oli niin puussa kuin maassa, kiipeili ikkunoissa ja souti järvellä. Kanalauma juoksi omenoiden seassa ja kaikki oli kuorrutettu Isä Kiljusen sattuvimmilla sanonnoilla.




Väkeä oli kerääntynyt paikalle melko mukavasti. Aikuiset keskittyivät enemmän muistelemaan omia lukukokemuksiaan kun taas lapset seikkailivat puistikossa ja bongailivat hahmoja. Tyyni sää suosi ja tunnelma pihassa oli taianomainen. Museo on entinen apteekkarin talo ja on oikea silmänilo itselläänkin.


Kuinka kelluu pahvivene?

Kirjapään lakitusseremonia suoritettiin museon parvekkeella. Historian ensimmäisen kunnian tulla Kirjapääksi sai ansaitusti (ja ehkä itsestäänselvästi) Mauri Kunnas, jonka Herra Hakkarainen esiintyy jopa kaupungin tervetulo-kyltissä. Suuri "hattu" oli keikahtaa kantajansa päästä ja kiitospuheessaan Kunnas pohtikin, kuinka saa tästedes puettua t-paidan päälleen, mikä herätti hilpeyttä yleisön joukossa.



Tilaisuuden loppuhuipentuma oli kuitenkin tulishow, mikä myös oli syy siihen miksi oikeastaan olimme paikalla. Ei sillä etteikö kulttuuri kiinnostaisi, mutta kansa vaatii avotulta. Sitäpaitsi Duo Flow sattuu olemaan todella hyvä, heidän hiottua koreografiaansa ja vauhdikasta esitystapaansa on aina ilo katsella.




Kaikenkaikkiaan on sanottava, että kyllä taas kannatti lähteä etelänlomalle. Otsikon toinen puolikas on läpikäyty ja toinen on Kaisan pää josta tämän viikon kuluessa taioitaan jotakin uutta. Operaatio aloitettiin tänään blondauksella jotta saadaan hyvä pohja veikeämmälle värille. Tämän päivän töistä on tulos se että Kaisan pää käytännöllisesti katsoen hohtaa pimeässä.

Tässä taide-installaatio aiheesta "Totoro odottaa kissabussia sateenvarjon alla" by Atte ja Kaisa.


Lisäksi on vielä sanottava että IHANAA kun täällä on vielä syksy ja ruska ja puut keltaiset ja punaiset! Pohjoisessa kaikki on jo niin kaljua ja ruskeaa, nautin näistä väreistä!


Ruskaa kaikkialla, jopa roskalaatikon päällä. Kauneutta yllättävissäkin paikoissa.

-FreakyAngel