Herätys oli tänään 6.00, sillä minulla on nyt talliviikko ja 6.30 piti olla ruokkimassa hevosia.
Yhdessä luokkakaverin ja tallimestariharjoittelijan kanssa oli heinät pian jaettu. Hevoset jäivät mutustamaan niitä kun suuntasimme varsapihatolle. Siellä varsat laitettiin tavanmukaisesti kiinni, ruokittiin väkirehulla ja minä mittasin lämmöt. Se ei aina ole helppoa mutta tänään kaikki sentään sujui hyvin. Kun varsat olivat syöneet (siihen menee hetki, ovat vielä aika hitaita) palasimme talliin ja jaoimme sielläkin väkirehut.
Enempää tallitöitä ei tänään tarvinnutkaan aamulla tehdä sillä oli vain teoriatunteja, mutta jos olisi ollut tallipäivä niin olisimme jatkaneet hevosten loimittamisella ja ulos viennillä. Nyt kuitenkin sain syödä oman aamupalan ja sitten vaihtaa vaatteet.
Aamupalaksi luonnonjugurttia, saksan- ja cashewpähkinöitä ja agavesiirappia (hunajakin toki käy). Toinen versioni on marjoja ja auringonkukansiemeniä, mutta tänään tätä. Sain viettää ihanan rauhallista aamua sillä koulu alkoi tänään vasta yhdeksältä.
Koska Atte oli jo lähtenyt lumitöihin, päätin yrittää taas kompastuskiveäni eli peilin kautta kuvaamista...joo, on likainen peili :D Lopulta luovutin ja soitin Atelle joka tulikin pian ja totesimme että ulkona saa niin paljon parempia kuvia ;)
Vai mitä? XD Tyyliä,tyyliä...
"I seeee Youuuu..."
10.30-11.30 olikin ruokatunti, mulla oli tänään punajuurilaatikkoa. Itse tehty, reseptin saa kysymällä. Alunperin ohje on Kaisalta, mutta olen modannut tuota vähän ja jättänyt mm. homejuuston pois.
About kolmen aikaan pääsin koulusta ja menin pesemään nimikkohevoseni hännän kun se oli lumisateessa suoritetun ajolenkin jälkeen sopivasti karsinassa kuivumassa. Sillä on ollut nyt vatsa löysällä ja häntä sen näköinen! Atte tuli kaveriksi pitämään ämpäriä ja kolme liotusvettä tarvittiin ennenkuin tuli puhdasta! Pari tuntia meni aikaa kun häntä piti vielä selvittääkin jouhi jouhelta.
Joku tarkkanäköinen saattaa huomata että heppa näyttää eriltä, nimikkohevoset ovat siis vaihtuneet. Olen niin iloinen kun sain täällä kertaa suomenhevosen!
Tässä vaiheessa olikin jo kiljuva nälkä joten teimme Aten kanssa pekonipannarin. Meillä ei pitkään aikaan ollut ollenkaan peltiä uunissa ja kun nyt saimme hankituksi sellaisen on uuniruokia tehty aika paljon. Hyvää tuli ja ohjeen saa kun kysyy.
Hetki vapaata ja rentoutumista, käytin sen katsellen Ourania (Ouran Host Club) joka on niin ihastuttavan surrealistinen ja sakea sarja että kaikki velvollisuudet unohtuvat :) Ehdimme vielä purkaa yhden videotykinkin alkutekijöihinsä ennenkuin oli iltatallin aika.
18.30 siis sama homma kuin aamulla, erotuksena että hevoset pitää tuoda sisään, ottaa loimet pois ja laittaa ne kuivumaan. Sitten jaetaan heinät, hoidetaan pihatto ja väkirehut.
Aikaa tähän meni toki aamua enemmän, joten kello olikin miltei kahdeksan kun olimme valmiit ja minulla alkoi kahdeksalta zumba joka on kahdesti viikossa. Äkkiä siis vaatteet vaihtoon ja sheikkaamaan zumban tahtiin!
Yhdeksän jäljestä lopulta kotona ja täytyy sanoa että nyt väsyttää! Tälläinen päivä oli tänään ja huomenna taas kuudelta ylös, viikonloppukin menee tallivuorossa joten ei mitään kummempaa tapahtumaa odotettavissa.
-FreakyAngel