Joulunavajaiskausi on nyt siis virallisesti alkanut eli ilotulituksia on vähän joka päivälle. Tänä viikonloppuna matkalle sattuu kahdet, lauantaina Alavus ja tänään oltiin Kauhajoen huudeilla. Se onkin seutua jossa emme ole Aten kanssa aikaisemmin koskaan olleet.Hämmentävää sinänsä koska suomessa ei tosiaan monta sellaista kolkkaa ole. Kun on tälläinen liikkuva luonne (elämäntapa-intiaani) ja siihen päälle heittää tivolin ja nyt nämä pyroilut oli kiintoisaa ajaa uutta tietä itselleen vieraille vesille. Mitä tekemään? No pommittamaan kaupunkia.
Parit sytytyspuikot on muuten juuri se asia jonka olet aina halunnut tupakoivan miehesi rintataskuun...jännitystä elämään, varsinkaan kun hän ei muista että ne ovat siinä.
Vieraaseen kaupunkiin tutustuminen tulituksen merkeissä ei ehkä ole kaikkein kannattavinta. On nimittäin pimeää. Tässä se mitä edelleenkään tiedän Kauhajoesta. Kiva, musta paikka.
Itse joulunavajaistulitus tehtiin mukavalla paikalla pienessä nurmilaaksossa, eli pääsin kuvaamaan kukkulan laelta hyvissä olosuhteissa. Oli muuten ehkä hienoin valoshow ikinä, tuntui kuin kaikki taivaan tähdet olisivat strobonneet kerralla eri väreissä. Harmi että taianomaista tunnelmaa ei saa kameralle! Puuttui vain peitto ja piknik-kori, kaikki olisi ollut niin täydellistä! Tosin täytyisi houkutella joku seuraksi, Atte kun on aina sytytyshommissa. Anyone? :)
Ohhoh, oli kyllä hienoa. Purkamisen ja siivoamisen jälkeen ajelimme Seinäjoelle viikonloppua viettämään, tästä kun on sitten helppo huomenna Alavudelle suunnata. Tarkoitus oli vähän vaihtaa vaatteita ja lähteä ulos syömään treffien merkeissä. Unohtui vain, mikä kaupunki tämä on. Kello kymmenen jälkeen täällä eivät ole auki kuin Abc ja parit pizzamestat. Ei ollut ihan suunnitelma romanttisen kynttiläillallisen sijaan syödä pizzaa baarin kulmalla. ----- Seinäjoki. Toivotaan, että paikalliset yökerhot eivät tuota pettymystä. Olen hyvin keltainen tänään, kuva otettu kännykällä kun kamerasta kuoli akku, eli värit päin seiniä. Jopa kynteni ovat matchmatch kirkkaankeltaiset ja niissä on uv-valossa hohtavaa glitteriä.
Up up away!
-FreakyAngel