lauantai 29. joulukuuta 2012

Princess has a castle

...or atleast a room from it. 


Olemme perjantai-iltana saapuneet Imatran ja Lappeenrannan väliin Holiday Club Saimaan Castle-hotelliin.  Kuinka tähän on tultu? Me aiomme viettää joulua.

Eilen oli ensimmäinen päiväni jalkeilla. Toivon että pahin on nyt taas hetkeksi ohi. Vaikka olenkin vielä selkeästi toipilas ja kuumekäyrä heittää ylösalas on sentään tänään ja eilen kaikki pysynyt sisällä. Varovaisesti syötynä. Jouluherkut siis jäivät välistä samoin kuin koko joulu. Puolet paketeistakin oli vielä avaamatta vaikka loppiainen lähestyy. Päätimme siis ottaa joulun uusiksi. Minä pakkasin samalla kun Atte teki hotellivarausta. Tässä kylpylässä emme vielä olleet käyneet ja se oli sopivan kaukana kaikesta joten tunnin varoitusajalla lähdimme matkaan. Minä nuokuin (en oikein nykyään pysy hereillä) kunnes Atte herätti linnan pihalla kuin uinuvan Ruususen ikään.  Yritin toki päivittää jo aiemmin näitä kuulumisia mutta kuvat eivät suostuneet siirtymään nettiin ennen kuin Atte teki muutaman tunnin ihmeitä. Mutta täällä nyt ollaan, aivan mahtavaa! :)


Jos pitää olla puolikuntoinen, missä sitä olisit? Muhkea, pehmoinen, suuri vuode ja huonepalvelu puhelimen päässä! Lisäksi pakettiin kuuluu rajaton käyttöoikeus kylpylään (kaikkialla muualla se on ollut se perus pari-kolme tuntia, täällä tosiaan vaikka kaiken aikansa saa viettää altaalla!) ja jos se ei riitä, 24 h kuntosali huolehtii ettei tule tekemisen puute :) On täällä toki myös ravintolamaailma ja keilahalli, karaoke yms yms...


Pakollinen hotelliin saapumiskuva :) Roudattuamme tavarat sisään kietoiduimme superpaksuihin ja pehmoisiin hotellin kylpytakkeihin (kokoa XL, voitte kuvitella että siinä oli laahus :) ja lähdimme testaamaan kylpylää. Isohan tuo allasosasto ei ole, mutta vesi-ja valoefektit (valkokangasseinä, musiikin mukaan toimiva suihkulähde, tube-liukumäki...) takaavat kyllä viihtyvyyden! Teemana on muuten sirkus, kerroinko jo?
Yläkerrasta löytyivät sitten mm suola- ja höyrysauna ja katolta savusauna melkoisella näköalalla...riittääkö hypetys vai jatkanko vielä? :)

Tuon jälkeen oli tietysti kauhea nälkä, en jaksanut suuremmin laittautua mutta joku paparazzi sai minut silti kiinni peilin edestä. :)


Tuossa uudessa pikkumustassani on kylki läpinäkyvää harsoa ja siinä menee kauttaaltaan metallikoristeet. Melkoinen katseenvangitsija siis mutta näkyykö kuvassa? No ei. P.s. Rakastan noita peililamppuja, tulee niin glamourfiilis. 

Ruokailua en sentään lähtenyt kameralla ikuistamaan, pöydässä paloivat kynttilät ja kaikki oli juuri niinkuin hyvällä illallisella pitääkin. No, ei viulunsoittajaa. Mutta elävää musiikkia kuitenkin :) Palvelu täällä on muuten ollut myös erityisen sujuvaa ja ystävällistä, eli tämä pikku prinsessa ei löydä nyt yhtään valittamisen aihetta. Kävimme illallisen jälkeen vuoteeseen eikä patjan alla ollut edes hernettä. :)


Kutsuvat valot ja lumiset puut. Meidän ikkunassamme on valot. :)

-FreakyAngel