Talvipuutarhassa
Vaikka tänä vuonna aurinko onkin ollut vakiovieras kevätmaisemassa on joukkoon mahtunut myös harmaita, kylmiä päiviä jolloin lumiräntää sataa vaakasuoraan taivaalta ja usko tulevaan kesään horjuu kuin tädin villasukka tuulessa. Sellaisena päivänä, kun liukastelee jäisillä kaduilla ja ohiajavat autot roiskuttavat kuraa päällesi, mielesi on ankea ja viikonloppunakin tuntuu arjelta on aika mennä erääseen paikkaan Töölönlahden rannalla, nimittäin Talvipuutarhaan. Tuo kaunis keidas lukuisine kukkineen, karppialtaineen ja vesiputouksineen tarjoaa miellyttävän ja elähdyttävän paikan jossa unohtaa huolet ja heittää ankeus mielestä. Mikä parasta, sinne voi ottaa piknik-eväät mukaan ja istua ihastuttavien puutarhapöytien ja -tuolien ääressä yksin tai seurassa, samalla kun nauttii lämpimästä ilmastosta mitä kauneimpien kasvien ympäröimänä.
Myös itse rakennus on huomattavan kaunis, erittäin koristeellinen lasinen kasvihuone jonka voit nähdä kukkulan päällä ajaessasi Linnanmäen ohi. Harmaan loskaisen tihkusateen keskellä en lähtenyt kaivamaan kameraani esiin, mutta nauttikaa sisätiloista! Myös taiteilijat näyttivät suosivan paikkaa, enkä ihmettele. Vaikka ihmisiä oli useampikin liikkeellä, oli tunnelma kuitenkin levollinen. Minulle ja kameralleni tämä tietenkin asetti vaatimuksia, jotta sain rajattua kaikki ulkopuoliset ulos kuvista :) Meillä ei itsellämme ollut tällä kertaa eväitä mutta toivon vielä tuonne piknikille pääseväni. Kesäaikaan kasvihuonetta ympäröi muunmuassa uskomaton ruusutarha, sen toivoisin ainakin pääseväni näkemään vaikken mikään puutarhaihminen muutoin olekaan.
Talvipuutarhan aukioloajat löytyvät netistä ja mikä parasta, paikkaan on vapaa pääsy!
-FreakyAngel