perjantai 24. helmikuuta 2012

Jaaha.

Aloitimme aamun ajamalla Kemin sairaalan päivystykseen heti kun saimme laina-auton käyttöön. Kemissä meille ilmoitettiin, ettei siellä hoideta ulkopaikkakuntalaisia ja kehotettiin kääntymään oman paikkakunnan terveysaseman puoleen. Sairaalan seinällä oli kyllä suuri lappu jossa sanottiin, että liikenneonnettomuuspotilaat hoidetaan aina jopa jonon ohi mutta unohdettiin mainita että kyseessä ovat KEMILÄISET liikenneonnettomuuspotilaat. Näin toimii Suomen terveydenhoito. Atte kyllä suunnitteli soittavansa sairaalan pihasta minulle ambulanssin ja katsoa mihin se minut veisi, epäili vahvasti että samaan sairaalaan...ei tässä muuten, en vain pääse itse esim. makuulta ylös ja tuo niska on aika lailla turvoksissa koko ajan voimistuvan säryn lisäksi. Tänään pitäisi puolilta päivin olla taas kameran takana tekemässä tuotekuvausta mutta vähän heikolta vaikuttaa. Autostakin tuli iloisia uutisia, siihen tarvittavat osat ovat tilauskamaa ja tulevat aikaisintaan maanantaina. Tässä nyt arvomme, miten Atte pääsee tiistaina työhaastatteluunsa Tampereelle, junalla vai lentokoneella? Ei tässä nyt auta kuin ottaa rauhallisesti ja mennä vaikka Arnoldsiin aamupalalle.


-FreakyAngel

Ei kommentteja: