torstai 2. helmikuuta 2012

Vapriikki Vintage

Vapriikki Vintage- tapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna ( 28-29.1 ) Tampereen Vapriikissa. Vaikka tiukille veti sain minäkin aikatauluni järjestettyä niin että sunnuntaina pääsimme Atteni kanssa mukaan. Turhaa ei vaivannäkö ollut, niin mahtava tapahtuma oli!Ohjelmassa oli vaikka mitä, kuvia tuli otettua puolituhatta...









Hetkiä tanssiseura Swing Team Oyn esityksestä. He pitivät myös pienen opetushetken halukkaille oman shownsa jälkeen.









Palasia Talvi Vintage muotinäytöksestä jonka järjesti Fintage ry. Näytös käsitti talvi- ja kevätmuotia 1920- luvulta 1960- luvulle. Humoristinen esitys veti yleisöä ja valokuvaajia puoleensa niin sankoin joukoin että puolessa ottamistani kuvista on joku edessä...päätin sitten napsia kuvia myös valokuvaajista jotka eivät jääneet tyylissä yhtään malleista jälkeen. 





Tyylikkään näköistä joukkoa, vai mitä? Itsekin koitin "look the part":




50-lukua en edusta, mutta itseäni kyllä. Kuvan nappasi Atte Vapriikin pihalla. Valokuvaajien lisäksi myös yleisö oli panostanut pukeutumiseensa, järjestettiinhän siellä pukukisakin. Minulle tärkeintä kun ei ole se pelkkä asu vaan myös asenne, olisivat omat voittajavalintani olleet ehdottomasti he:



Tapahtuman tunnelmissa olivat tosiaan kaikki, tässä kunniamaininnan pukeutumisestaan saaneen Vapriikin työntekijän asu:


Myös vaatetta ja asustetta oli myynnissä jos jonkinlaista, tässä kuva itse vintage-torista:


Oma ehdoton suosikkini kaikista oli ihastuttava paperinukkehame.


Vaaleanpunaisen lisäksi tuosta löytyi myös sininen ja vihreä versio.

Hauskana elementtinä torilla jaettiin karamellejä, joissa oli mukana mietelause. Minulle tullut oli aika sopiva :D


Ladyn tyyli-näyttely ja Lady Ostapeck, uusi idolini. 


Vapriikki Vintage- tapahtumaan kuului myös erityinen draamakierros Ladyn tyyli- näyttelyyn (näyttely Vapriikissa 18.3.2011–18.3.2012). Oppaana toimi Sinikka Meurman, ja täytyy sanoa että kyllä opas on näyttelyn sielu. Tapa jolla hän näyttelystä ja näyttelyn taustalla olevasta Lady Ostapeckistä (kuvassa) kertoi, teki kaiken aivan erityisellä tavalla eläväksi ja sai minulla silmätkin liikutuksesta kostumaan, niin paljon tämän vuonna 1918 syntyneen naisen elämästä inspiroiduin.

Lady Ostapeck on edelleen elossa oleva suomalais-amerikkalainen muotokuvaaja.
Hän on syntynyt New Yorkissa suomalaisille vanhemmille, asunut kasvattiperheessä, kouluttautunut pukusuunnittelijaksi ja toiminut ammatikseen valokuvien retusoijana. Ostapeck-nimi on tullut avioliiton kautta. Hän rakastaa kirpputoreja ja on vuosien varrella kerännyt itselleen mittavan kokoelman vanhanaikaisia pukuja, asusteita ja muuta rekvisiittaa. Eräänä päivänä jälleen kirpputorilla ollessaan hän löysi ja osti 1900-luvun Korona View-paljekameran. Hän ei edes tiennyt mitä kameralla tekisi mutta lopulta kaikki kietoutui ihastuttavalla tavalla yhteen. Lady muutti kokoelmineen ja kameroineen pieneen kylään taloon maalle. Ilmoitus kuului: Etsitään taloa maalta naiselle ja hevoselle.” hänellä ei tosin vielä tuolloin ollut hevosta, mutta hän toivoi saavansa sellaisen. Kyläläiset eivät tienneet miksi kutsua jo tuossa vaiheessa yksin elävää rouvaa joten hänen nimekseen vakiintui Lady Ostapeck. Oikeaa nimeään Lady ei ole paljastanut.


Lady Ostabeckin ottamia muotokuvia. Kuvat näyttävät vanhoilta mutta ovat todellisuudessa otettu viidenkymmenen vuoden sisällä. Ladyn idea on yksinkertainen: hän kuvaa unelmia. Juuri se tekee jokaisesta kuvasta niin ainutlaatuisen. “Mikä on sinun unelmasi?” Lady kysyy ja valitsee varastoistaan sopivat rekvisiitat. “Minun kotini on taikatalo, sillä kaikki kynnyksen yli astuneet muuttuvat kauniiksi.” Kun ihminen saa hetken elää unelmaansa, on kuvassa mukana sielu ja tunnelma.


Lady Ostabeckin nukke ja nukesta otettu muotokuva. Niin elävän näköinen!

Osa  Ladyn käyttämästä rekvisiitasta on näyttelyssä esillä. Kaikki puvut ovat aitoja aikakautensa edustajia.



Samat puvut edestä ja takaa.


Täydellisyyttä kankaan muodossa.


Bonetti. Olen haaveillut bonetista jo jonkin hetken. Saako Suomesta?


Ehdoton must have-sisustuselementti. Oma seinäni vain taitaisi käsittää lähinnä goottisaappaita.


Tämänkin voisi ottaa käyttöön suoraan nykypäivään. Chic.


Ladyn matka-arkku. Joku saa tehdä minullekin tuollaisen!

Draamakierroksesta kun oli kyse, pääsi yleisö myös kokeilemaan vanhoja hameita, hattuja ja hansikkaita, esittämään vuoropuhelua “tanssiaisissa”, laulamaan täti Moonikaa, valokuvauttamaan itsensä “taikakameralla” josta kuvan sai mukaan, opettelemaan hovitanssin sekä paljon, paljon muuta. Jos olet kiinnostunut vuosiluvuista, pukujen historiasta tai näkemään koko näyttelyn, käy toki Vapriikissa siihen tutustumassa.

Ja lopuksi vielä Atte, joka urhoollisesti seuraa mukanani ja kantaa kameraa...olen kiitollinen.

                                                         
        "Thinking big thoughts."

-FreakyAngel, with heart and soul




Ei kommentteja: